28.5.2009                                 VIIVI

Kuoli 01.01.2010 klo  

Viivi on seniori-ikään ehtinyt Lapinkoira. Ikää ei tarkalleen tiedetä. Viivin edellinen koti oli Vesilahdella. Siellä hän asusteli iäkkään pariskunnan kanssa. Hoito-ongelmien vuoksi Viiville etsittiin uutta kotia ja niinpä hän päätyi meille noin 4 vuotta sitten. Luonteeltaan Viivi on mitä ihanin. Viivi viihtyy ympäri vuoden ulkona. Yöt Viivi nukkuu heinillä täytetyssä kopissaan.

Viivin mukana tuli oma koppi, jossa vanha riepumatto toimii ovena. Sisustin kopin vanhoilla täkeillä luullen tekeväni siitä siten kodikkaamman ja lämpimämmän. Viivi kuitenkin siivosi välittömästi täkit pihalle ja nukkui mieluummin paljaalla puulattialla kuin täkkien seassa. Niinpä tilasin tutusta maatalosta pari heinäpaalia ja sisustin kopin niillä. Viivi touhusi innokkaana kopissaan ja kun pääsin kurkistamaan työn tulosta, oli heinistä tehty soma pesä. Osa heinistä oli nostettu melkein kattoon asti seiniä pitkin ja lattialla oli siisti pyöreä kolo nukkumista varten. Laitoin ison paksun thyroxslevyn kopin alle lämmöneristeeksi, muuten en enää koppiin puuttunut. Viivi tuntuu olevan tarkka tyttö ja epäilin hänen alkavan vierastamaan koppia jos sen esimerkiksi maalaa ja siihen tulee toinen haju.

Kopissaan Viivi viihtyy oikeastaan vain sateella ja ihan yösydännä. Harvoin hän salautuu kokonaan koppiin. Yleensä ainakin nenä näkyy matto-oven raosta. Talvella Viivi tykkää maata lumihangessa ja aitauksessa olevan ison kiven päällä. Tullessaan Viivi oli ylipainpoinen. Niin olin kyllä minäkin, joten lenkkeilimme ahkeraan saadaksemme painomme hallintaan. Viivi onnistui siinä hienosti, minä en.

Parivuotta sitten Viivillä hormoonit jylläsivät tosi voimakkaasti. Hän teki karkumatkoja etsien kumppania. Tällä kylällä ei  liiemmin sulhasia ollut, joten turhaan Viivi rikkoi aitauksen oven ja kaivautui aidan alta ja ryömi mitä kummallisimmista paikoista vapauteen. Aina kuitenkin palasi reissuiltaan aitaukseensa takaisin.

Seuraavan juoksun tullessa hänellä oli luvallinen suhde naapurin Englanninspringerspanieli  urokseen. Odotin innolla minkälaisia pentuja tulisi, mutta ultrassa paljastui ettei pentuja tule. Tämän jälkeen ei Viivillä ole ollut havaittavaa juoksua.

Viivin paksun turkin hoidossa on puuhastelua useammaksi illaksi vuodessa. Keväsin on irtoava lämmin pohjavilla harjattava ja kammattava pois. Olen säästänyt karvat, koska suunnitelmissa on teettää niistä lankaa. Osa karvoista meni pikkuisen silkkiterrierimme arkkuun pehmikkeeksi ja peitoksi. Tytär on useasti tehnyt tämän "kevät siivouksen". Oikestaan hän otti sen tehtäväkseen silloin, kun minä hieman trimmasin Viiviä. Ei se trimmaus ihan mennyt kohdalleen ja tytär katsoi parhaaksi pitää minut erossa koko touhusta.

Asumme järvenrannalla ja voimme käyttää Viiviä uimassa ja talvella ulkoiluttaa jäällä. Molemmista Viivi nauttii aivan suunnattomasti. Muuten ei Viivi tykkää tehdä pitkiä lenkkejä. Hieman varmaan ikäkin jo painaa. Olen huomannut Viivin kuulon heiketyneen. Pihaankin pääsee ihan yllättäen, jos Viivi sattuu nukkumaan. 

Viivi tykkää "äidin" leipomasta pullasta. En ole mikään hyvä leipuri, mutta aina joskus innostun. Suuret hieman levinneet pullapitkot olivat jäähtymässä. Viivi haistoi herkun ja kävi noutamassa osuutensa. Monien kätkemisyritysten jälkeen Viivi päätti asettua nurmikolle ja syödä koko pitkon. Kuvassa ei Viiviä toruta, vaikka siltä näyttää, vaan tytär rapsuttaa kaulalta ja Viivi tietenkin ymmärsi tehneensä jotain hyvää. Pullasta ei luovu vaikka tekisi kuinka kutaa.

                  

Pihassa Viivi voi olla vapaana, mutta seurattava on ettei lähde omille teille. Tulee kyllä heti kutsusta takaisin,

 Viivi suhtautuu näihin meidän toisiin nelijalkaisiin tosi hienosti ja ystävällisesti. Aivan alusta asti ovat tulleet hyvin juttuun ja nämä pienemmät menevät heti aamulla ulos päästyään Viiviä tervehtimään.

Viivillä oli tänään vieraita. Iitun ja Sallin lisäksi oli 1v 5 kk vanha kultainennoutaja tyttö Nella ja samanikäinen silkkiterrieripoika Robi, joka taisi pikkuisen rakastua Viiviin tai ainakin oli kovasti kiinnostunut Viivistä.

03.01.2010

Viivin kesä meni normaalaja asioita puuhastellessa. Syksyllä Viivi alkoi juoda aivan mielettömästi. Vein lääkäriin ja Viivi sai lääkekuurin ja juominen tasoittui. Ruoka maittoi vaihtelevasti. Viivin ruokakupilla kävi vieras kissa syömässä ja silloin tuli Viiville kiire syödä itse ruokansa.

Lenkkeillä ei Viivi oikein jaksanut. Aluksi oli meno hurjaa, mutta sitten väsyi ja kotiin päin tultiin hiljakseen.

En huomannut Viivissä aikaisemmin erityistä, kuin vasta vuoden viimeisenä iltana, kun menin viemään iltaruokaa.

Viivi ei tullutkaan kopistaan ulos vaikka juttelin sille samoin kuin joka ilta. Menin katsomaan mikä on. Siellä Viivi istui, tuli ulos vasta pienen maanittelun jälkeen. Kävi haistamassa ruokaa ja vettä, mutta kumpikaan ei maittanut. Kumpaankaan ei myöskään oltu koskettu edellisiltanakaan. Huomasin Viivin vatsan turvonneen tosi paljon.

Viivi ei yleensä viihtynyt sisällä kovin kauaa, mutta nyt halusi jäädä. Mistään Viivi ei aristanut, mutta liikkuminen oli huonoa. Soitin heti aamulla eläinlääkärille ja sain puhelinreseptin Tampereen apteekkiin, matkaa yli 30 km.

Lähdin heti hakemaan lääkettä ja takaisin tultuani annoin ensimmäisen annoksen, josta puolet valui pois. Viivi ei jaksanut niellä.  Aamulla kun käytin Viiviä ulkona jaksoi hän juuri ja juuri käydä pissalla. Mieheni oli käyttänyt uudelleen sillä aikaa kun olin apteekki reisulla, oli Viivi pitänyt kantaa sisälle.

Viivin vointi laski silmissä. Tuimme tyynyillä ja rauhoittelimme silittelemällä päätä ja tassuja. Viivin kuoleminen oli hetken tosi rankkaa, varsinkin viimeiset viisiminuuttia. Oikein sattui itseänikin, kun ei voinut auttaa. Sitten tuli kouristus ja sekunnissa oli Viivi kuollut.

Tyhjyys. Iitu ja Salli kävivät haistamassa Viiviä. Heidän käytöksessään oli jotai varovaisuutta, mutta toisaalta tuntui kuin he olisivat odottaneet Viivin nousevan ja alkavan leikkimään heidän kanssaan. Vieläkin aamuisin tytöt juoksevat Viivin aitauksen luo ja odottavat Viivin kömpivän kopistaan.

2.1 veimme Viivin Lempäälään Vernaan, pieneläinkrematorioon, maanantaina hänet tuhkataan ja uurna lasketaan Nellin viereen kotimetsään.

Verna oli kaunis paikka. Metsän keskellä pikkuinen kappelimainen rakennus, jonka ikkunoissa paloi tuikut ja pihassa lyhty. Ystävällinen henkilökunta, joka saatteli ystävämme sille lopulliselle matkalle. Siellä silitimme Viiviä viimeisen kerran ja hyvästelimme hänet.

Seuraavana yönä kuulin Viivin hakkuvan. En ollut vielä edes nukahtanut, kun havahduin haukuntaan. Haukku kuului Viivin aitauksen suunnalta.

Näin jätän hyvästit Viiville.

21.1.2010

Tänään hain Viivin uurnan kotiin. Säilytän sen kevääseen asti ja sitten hautaan uurnan Nellin viereen kotimetsikköön.

 

 

 

Viivi

Voimasi uupui, olit väsynyt niin.

Me katsoimme silmiisi sammuviin.

Syliini painauduit, kättäni nuolaisit.

Me hyvästelimme silmin kostunein.

Tyhjä kaulapanta naulassa,

Työtön talutusremmi ovenpielessä

Tuhat iloista muistoa.

Kiitos yhteisistä vuosista.